sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Kappeli, Loviisan Helmi

Nyt päästään asiaan. Haluan kertoa teille kaikille kiinnostuneille, loviisalaisten keitaan Kappelin restauroinnista, näin Loviisan Sanomien kautta. Muista katsoa myös kuvat.

Viime elokuussa tehtyjen kauppojen kautta edelsi noin neljän vuoden kriittinen pohdinta. Kävin aina kesäisin istumassa iltaisin puistokemistien seurana ja ihailemassa puistoa ja tunnelmaa.

Jostakin syystä Kappeli ei jättänyt minua rauhaan. Tiesin olevani ehkä jollakin lailla päästäni vialla tosiasioiden edessä. Jokainen selkojärkinen varmasti tiesi, että tuli olisi ollut ainoa ratkaisu. Tiedättehän, mitkä ovat vanhan rakennuksen kolme vihollista? Tuli on yksi, toinen on vesi ja kolmas Museovirasto... Saas nähdä miten minun käy.

Jopa Loviisan kaupungin teknisenpuolen päällikkö Yrjö Meltaus kertoi Vartissa, että tähän korjaustyöhön ei insinöörin taidot riitä! Olen täysin samaa mieltä.
Joka tapauksessa tässä ollaan luomassa puitteita restaurointi aikataululle. Onni onnettomuudessa ja lykky on ollut tosi selväjärkinen pohjalaisämmä, kuten Juhani Palmu sanoo pohjalaisnaisesta, saadessani suunnittelijoiksi arkkitehdit Maaria Mäntysaaren ja miehensä Oskar Oreniuksen. Voin kertoa teille kaikille; en olisi lähtenyt koko projektiin mukaan ilman heitä.

Näin se vain on, kun toinen osaa lukea ja toinen kirjoittaa. Puhuimme heti yhteistä kieltä ja he syvensivät näkemystäni, mikä aikakausi tulee olemaan restaurointityön lopputulos.
Voin kertoa,että siitä tulee hurmaava! Työnimi projektille on Taj Mahal

JATKUU ...